Memmun tarina

Miten minusta tuli modisti

Olen värkännyt kaikkea ihan pienestä pitäen: piirtänyt, neulonut, virkannut, silpunnut ja ommellut.
Ensin suunnittelin itselleni ompeluun liittyvää ammattia, vaikkapa vaatturin työtä. Sitten sainkin tietää Roihuvuoren ammattikoulun hatuntekijän koulutuksesta  ja riemastuin.

Hatun teossa vain taivas on rajana. Kaikki materiaalit sopivat hatuntekoon: huopa, kangas, olki, nahka, turkis  tai mikä vaan. Sanotaan, että kunnon modisti tekee hatun vaikka ranskanleivästä!

Samoin työtapojen kirjo on suuri: höyrytys, prässäys, muotoilu, kirjonta…
Hattu voidaan koristella harsoilla, sulilla ja höyhenillä, napeilla ja nauhoilla, niiteillä ja helmillä – vain joitakin mainitakseni.

Hattu on kolmiulotteinen teos, minkä kokoinen ja muotoinen tahansa, mutta sen pitää sopia asiakkaan kasvoihin sekä tarpeeseen.

Tunnelmat liikkeessäni vaihtelevat ilosta suruun, mainosmaailmasta catwalkeille, yliopistojen promootioista hyiseen pakkaseen.

Perustin yritykseni vuonna 1987 ja olen elänyt kätteni työllä siitä asti. Modistikisällin ja mestarin tutkinnot suoritin 1990- luvulla  ja lisäksi olen osallistunut Taideteollisen Korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun järjestämille yrityskursseille.

Minua on aina kiinnostanut eri tekniikoiden kokeileminen. Näistä kokeiluista on syntynyt mm. tuhkakuppihattu, taiteilijan paletti, tenniskenttähattu, sushihattu ja moni muu ihmetys.

Hulluttelu on ihanaa, mutta nautin myös tohtorinhattujen tekemisestä, joka on vaativaa ja millintarkkaa työtä. Panostan kaikessa tekemisessäni korkeaan laatuun ja luotettavuuteen.



Hatut alkoivat kiinnostaa jo alle 1-vuotiaana, kun tempaisin raidallisen kesähatun kummitätini päästä. Myöhemmin kiinnostukseni kohteeksi ovat tulleet merkilliset vanhat esineet ja miljööt.